
Uuni on varmasti yksi kodin helpoimmin likaantuvista kodinkoneista. Sitä käytetään päivittäiseen ruuanlaittoon ja sisällä olevat ruoka-aineet helposti roiskuvat uunin seinämille ja pohjalle.
Monesti uunin puhdistamiseen ei ole heti tarvittavaa innostusta ruuanlaiton jälkeen. Kaiken kukkuraksi se saattaa olla sijoitettu keittiön kaapistossa sellaiseen paikkaan, jossa sen puhdistaminen on hankalaa. Niinpä uunin puhdistus lykkääntyy edemmäksi.
Tällöin jopa uunin toiminta voi heikentyä. Ei ole myöskään miellyttävää valmistaa ruokaa epäpuhtaassa uunissa.
Joskus uunin tehopuhdistus tulee kysymykseen silloin, kun muutetaan toiseen asuntoon. Erään perheen äiti kertoi kauhistuneensa, kun hän katsoi ensimmäisen kerran uuden asuntonsa uunia. Näytti siltä, kuin joku olisi paistanut siellä tusinan verran kanoja käyttämättä uunipeltiä tai muuta suojaa rasvan keräämiseksi.
Lue miten pesu on paljon vaivattomampi tehdä:
Automaattinen puhdistusohjelma
Tällaisessa tilanteessa helposti ensimmäinen reaktio on käyttää uunin omaa puhdistustoimintoa. Automaattisen puhdistustoiminnon idea on lämmittää sähköuuni kuumaksi, jotta mahdolliset rasva jäämät paistuvat ja putoavat uunin pohjalle. Vaikka tämä saattaakin auttaa jossain määrin uunin puhdistuksessa, se voi jopa kiinnittää rasvan joihinkin uunin osiin entistä tiukemmin. Näin se on itse asiassa entistä vaikeammin puhdistettavissa.
Tilanteissa joissa uunissa on runsaasti ruuantähteitä tai rasvajätöksiä, automaattipuhdistus voi aiheuttaa suuren määrän savua. Huoneiston täyttyessä epämiellyttävästä savun hajusta, kodin palovaroittimet saattavat aloittaa iloisen konsertin omaksi ja naapureiden riemuksi.
Niinpä onkin syytä kysyä, mikä on tehokkain ja helpoin tapa puhdistaa uuni.
Jos uunia ei puhdisteta säännöllisesti sinne kertynyt rasva ja muut ruuantähteet ovat otollinen alusta erilaisille mikrobeille.
Kemikaaleja sisältävät puhdistusaineet
Nykyään on kaupoissa saatavilla lukematon määrä erilaisia uunin puhdistuksen tarkoitettuja tuotteita. Ne eivät kuitenkaan ole välttämättä paras mahdollinen vaihtoehto. Monet näistä tuotteista sisältävät hyvinkin paljon erilaisia kemikaaleja, eivätkä ne saa aikaiseksi halutunlaista lopputulosta puhdistuksen suhteen.
Uunin puhdistukseen käytetyt aineet ovat harmittavan usein voimakastuoksuisia ja saattavat aiheuttaa jopa allergisia oireita herkimmille ihmisille.
Monet luonnonmukaiset tuotteet ovatkin erinomainen vaihtoehto, koska ne irrottavat tehokkaasti rasvan ja ruoantähteet, sekä ovat hellävaraisia ympäristölle koska eivät saastuta.
Siispä likaisimmankaan uunin suhteen ei ole syytä epätoivoon. On olemassa monia helppoja kotikonsteja uunin puhdistamiseksi. Uuniluukku on syytä puhdistaa huolellisesti. Niinpä likaisinkin hella voidaan saada jälleen puhtaaksi ja toimintakuntoon pienellä vaivalla.
Joten vielä sinun ei tarvitse lähteä kodinkoneliikkeeseen hakemaan uutta hellaa, jos entinen on likaantunut.
Mitä luonnonmukaisia tuotteita on käytettävissä uunin puhdistamiseen?
Lähes jokaisesta kodista löytyvät uunin puhdistamiseen tarvittavat aineet ja välineet. Olet ehkä käyttänyt niitä muussa kodin siivoamisessa, mutta et ole huomannut niiden soveltuvuutta uunin putsaamiseen. Katsotaanpa mitä kodin kaapista löytyvista aineista voidaan hyödyntää.
Saat sen puhtaaksi muun muassa:
- ruokasoodalla
- etikalla tai
- mäntysuovalla
Puhdista ruokasoodan avulla

Ruokasooda on yksi kodin tehokkaista luonnon mukaisista puhdistusaineista ja se on hyvin edullinen puhdistusaine.
Puhdistus aloitetaan ottamalla uuniritilät ulos uunista. Tee sekoite: Ruokasoodan joukkoon sekoitetaan vettä ja sitä lisätään vain sen verran että saadaan aikaan pastamainen koostumus.
Pasta voidaan levittää pesusienen avulla koko uunin sisäpinnoille. On hyvä pitää suojakäsineitä tässä yhteydessä ja suojata kätesi mahdolliselta uunin liialta ja rasvalta.
Tarkista onko ruokasoodapasta levittäytynyt tasaisesti koko uunin alueelle. Erityisen huolellisesti on levitettävä niille alueille, joista laite on silmämääräisesti katsottuna kaikkein likaisin.
Levitettäessä seos vaihtaa väriä.
Hella jätetään lepäämään ainakin 12 tunniksi. Tämän vuoksi käsittely on parasta tehdä esimerkiksi illalla, jolloin se jätetään lepäämään koko yöksi.
Seuraavana päivänä, tai kun 12 tuntia on kulunut, aloitetaan uunin puhdistus. Pyyhi kauttaaltaan levitetty ruokasooda. Yritä saada pinnat mahdollisimman puhtaiksi poistaessasi ruokasoodaseosta.
Viimeistele etikalla

Viinietikkaa kaadetaan hiukan suihkepulloon ja sillä suihkutetaan uunin sisäpinnat. Erityisesti kohdat, joihin on jäänyt ruokasoodasta tehtyä seosta, suihkutetaan tarkasti etikalla. Kun nämä kaksi ainesosaa kohtaavat toisensa, syntyy vaahtoa. Sen ansiosta on helppo nähdä missä kohtaa on likaa jäljellä. Pyyhi suihkutettu etikka pois kostealla rätillä.
Tee viinietikan suihkutus useampaan kertaan tarpeen mukaan. Lopuksi uuni voidaan kuivata lämmittämällä 100 asteeseen 10 minuutiksi.
Desinfektoi etikalla
Etikka on yksi tehokkaimmista ja monipuolisimmista kodin luonnonmukaisista puhdistusaineista. Etikka poistaa lian sekä tappaa mahdolliset bakteerit. Etikalla onkin voimakas antibakteerinen vaikutus. Jokainen siivous onkin hyvä vahvistaa tällä luonnon omalla tehoaineella.
Ohjeet käyttöön
Ensimmäiseksi suihkepulloon kaadetaan 2 desilitraa etikkaa. Suihkepulloon lisätään 2 ruokalusikallista ruokasoodaa. Suihkepullo suljetaan ja seos sekoitetaan. Suihkepullossa olevaa seosta suihkutetaan kauttaaltaan uunin seinämille, kunnes koko sisusta saadaan suihkutettua.
Uuni lämmitetään 100 celsiukseen 10 minuutiksi. Lämmityksen aikana mahdollinen lika pehmenee ja se on myöhemmin helpommin irrotettavissa.
10 min. kuluttua, hella jäähdytetään ja sisus putsataan kostealla pyyhkeellä. Näin kaikki ruuan tähteet ovat poistettavissa helpohkosti.
Jälleen tuloksena on kaunis puhdas ja bakteereista vapaa uuni.
Lasin puhdistus
Paistettujen ruoka-aineiden rasvalla ja öljyllä on tapana roiskua uunin ovessa olevaan lasiin. Tämä ei ainoastaan estä näkyvyyttä uuniin, vaan on erittäin epämiellyttävän näköinen esteettisesti. Jos uunin ovessa on ilman kiertoon tarkoitettuja venttiilejä, niiden toiminta heikentyy rasvan joutumisesta niihin.
On kätevää aloittaa uunin puhdistaminen oven lasista, koska silloin ei liikaa itseään likaiseen lasiin puhdistettaessa uunin sisustaa.
Ennen kuin aloitat uunin lasin puhdistuksen tee näin: suojaa uunin edessä oleva lattia mahdollisilta roiskeita. Avaa uuniluukku vaaka-asentoon auki. Katso onko uunin ovessa tuuletusaukkoja. Suojaa ne tarvittaessa pyyhkeellä, jotta vesi ei pääse niihin.
Lasin sisäpinta pyyhitään kuumassa vedessä kostetulla pyyhkeellä. Tällöin saadaan poistettua aluksi mahdolliset irto ruoantähteet ja osa rasvasta.
Voit sekoittaa matalassa astiassa lämpimän veden (noin desilitra) ruokasoodaan, jota tarvitset noin lasillinen. Lisää jauhetta tarpeen mukaan. Sekoita seosta niin, kunnes aikaansaat pastamaisen koostumuksen.
Levitä aikaan saatu seos kumisilla suojakäsineillä uunin lasin pinnalle. Tavoitteena on saada pastaa yhtäläisesti koko uunilasin alueelle. Varo ettei seosta putoa lattialle. Käytä sormiasi ja pyörivää liikettä levittääksesi seoksen koko lasin alalle. Lisää seosta erityisesti niille alueille, joissa lasissa näkyy eniten rasvan ja ruoka-aineiden aiheuttamia tahroja.
Jos uunin lasi on erittäin likainen, seoksen levittäminen voidaan tehdä tiskiharjan sekä pesusienen avulla.
Jätä seos vaikuttamaan lasin pinnalle 15 minuutiksi.
Pyyhi seos kostutetulla liinalla. Saat kerääntyneen seoksen liinasta irti kostuttamalla ja huuhtelemalla liinaa. Lasipinta kuivataan puhtaalla kuivalla liinalla tai talouspaperilla.
Työ viimeistellään valkoviini etikalla. Ruiskuta hiukan valkoviinietikkaa uunin lasin pinnalle. Levitä etikka lasin pinnalle suojakäsineet kädessäsi ja jätä etikka vaikuttamaan 15 minuutiksi.
Lopuksi etikka poistetaan puhtaalla liinalla ja viimeistellään kuivaamalla. Tuloksena kirkas uuninlasi, jonka lävitse on helppoa tarkkailla valmistuvaa ruokaa.
Onnistuuko pesu mäntysuovalla?
Vaikka aina ei tule ajateltua, perinteinen mäntysuopaliuos soveltuu erinomaisesti tähän tarkoitukseen. Se on edullinen ja luonnonmukainen menetelmä. Mäntysuovan lisäksi tarvitaan vain tiskiharja ja keittiöliina.
Mäntysuopa levitetään kylmään uuniin. Uunin sisäpintoja kostutetaan ensin vedellä. Sumutinpullo on kätevä veden levitykseen uunin pinnoille.
Mäntysuopaliuos voidaan annostella suoraan keittiöliinaan. Uunin sisäpintoja pyyhitään kauttaaltaan mäntysuopaa sisältämällä keittiöliinalla.
Seuraavaksi lämmitetään 50 celsiukseen ja annetaan mäntysuopaliuoksen vaikuttaa tunnin ajan.
Uunin jäähdyttyä se puhdistetaan pehmeällä sienellä tai tiskiharjalla. Lopuksi pinnat putsataan kostutetuilla liinoilla. Älä käytä karhunkieltä tai muita metallia sisältäviä työkaluja, jotka naarmuttavat uunin pinnat.
Viimeiseksi sen annetaan kuivua jättämällä uunin luukku hieman avoimeksi. Tällöin mahdollinen uunin sisään jäänyt kosteus poistuu luonnollisesti.
Pinttyneimmän lian poisto
Uunin jäädessä puhdistamatta useiden käyttökertojen jälkeen, saattaa lika olla vaikeasti irrotettavissa. On kuitenkin olemassa monia hyviä keinoja pinttyneemmänkin likatahran poistamiseksi.
Katsotaanpa joitakin menetelmiä, joissa käytetään luonnonmukaisia aineita. Nämä löytyvät yleisesti kodin keittiöstä, eikä siksi tarvitse ostaa kemiallisia uuninpuhdistusaineita.
Seuraava puhdistus menetelmä soveltuu niin emalipintaisille, kuin ruostumatonta terästä oleville uuneille. Tarvittavat välineet:
- vesi
- ruokasooda
- etikka
- keittiöliina
- suojakäsineet
- muovinen tai silikoninen lasta
Ensiksi sekoitetaan sopivassa astiassa 2 ruokalusikallista ruokasoodaa pieneen määrään vettä. Nämä sekoitetaan yhdessä kunnes saadaan aikaiseksi pastamainen koostumus.
Valmistettu pasta levitetään käsineellä suojatulla kädellä ja sormenpäillä koko uniin sisustaan. Apuna levittämisessä voidaan hyödyntää puhdistussientä. Valmistettua seosta lisätään uunin luukun lasiin ja erityisesti likaisimpiin alueisiin. Tämän jälkeen sekoitus jätetään vaikuttamaan uunin koko yön yli tai vähintään 12 tunniksi.
12 tunnin kuluttua ruokasoodaseos voidaan pyyhkiä kostutetulla keittiöliinalla. Erittäin likaisilla alueilla käytetään apuna muovista tai silikonista lastaa. Sillä pinttyneinkin lika saadaan irti mahdollisimman nopeasti.
Etikka kaadetaan suihkepulloon ja suihkutetaan sisäpuolen pinnoille, erityisesti niille alueille, joissa on jäljellä seosta. Etikan annetaan vaikuttaa 15 minuuttia, jonka jälkeen koko laite pyyhkitään jälleen kauttaaltaan.
Lian ollessa erittäin pinttynyttä on edellä mainittu menetelmä toistettava muutamaan kertaan. Kuitenkin joka kerralla se tulee entistä puhtaammaksi ja lopulta voit olla tyytyväinen lopputulokseen.
Vaikka joitain likatahroja jäisikin uuniin, voit olla mielissäsi, sillä uunisi on puhdistettu. Uunin puhtaus ei ole ainoastaan esteettinen kysymys. Kyseessä on koko perheen terveys. Uuni joka on sisältä hyvin likainen täynnä rasvaa ja ruuantähteitä, on otollinen alusta erilaisille bakteereille ja on vaarallinen ruuanlaitossa.
Loppusilaus sitruunalla
Haluatko vielä lisätä uuniisi raikkaan ja puhtaan tuoksun? Käytä siihen sitruunaa. Sitruunalla on antiseptisia ja antibakteerisia ominaisuuksia.
Sitruunan tuoksu on erittäin miellyttävä keittiössä. Leikkaa kaksi sitruunaa halki ja puristaa mehun sopivaan lämmityksen kestävään astiaan. Sitruunamehu ja sitruunanpuolikkaat jätetään uunin keskiosaan paistoritilän tai -vuoan päälle. Hellaa kuumennetaan 100 celsiukseen. 15 minuutin kuluttua uunin annetaan jäähtyä.
Nyt uunissasi on ihana sitruunainen tuoksu, joka tuo raikkautta koko keittiöön.