Sokeritoukka ansa

Sokeritoukka ansa on tehokas keino torjua sokerituoukkia ilman kemiallisia myrkkyjä. Monesti halutaan käyttää vähemmän myrkyllisiä keinoja näiden pienten hyönteisten torjuntaan. Niinpä sokeritoukka ansa on erittäin hyvä vaihtoehto.

Sokeritoukille voidaan valmistaa liima-ansa. Näitä ansoja voi käydä kyselemässä paikallisesta puutarhaliikkeestä tai rautakaupasta. Liima-ansa sijoitetaan sellaiseen kohtaan, missä on nähty sokeritoukkia kulkemassa. Esimerkiksi kaapistojen sokkelien läheisyydessä, keittiötasoilla, kylpyhuoneen seinien vierellä jne.

Ansaan voidaan asettaa syötiksi esimerkiksi kissanruokaa. Kun sokeritoukat tulevat syömään, ne jäävät kiinni tahmeaan liimaan. Kuolleet sokeritoukat myös houkuttelevat paikalle lisää toisia sokeritoukkia, koska ne syövät myös kuolleita yksilöitä ja niiden kuoria.

Tälläisella sokeritoukka ansalla voidaan tehokkaasti hävittää suuri määrä hyönteisiä ilman, että jouduttaisiin käyttämään kemiallisia torjuntakeinoja.

Tietysti on huolehdittava ansoja käytettäessä, että mahdolliset perheen muut lemmikkieläimet eivät joudu kosketuksiin sokeritoukka-ansan kanssa. Siksi on hyvä miettiä miten ansat sijoitetaan niin, ettei esimerkiksi lemmikkikissa pääse käsiksi ansassa mahdollisesti olevaan kissanruokaan.

Joskus ansat on syytä suojata sopivalla viritelmällä, jotta isommat lemmikkieläimet eivät joudu kosketuksiin niiden kanssa.