Mikä auttaa närästykseen

Jopa kolmannes suomalaisista kärsii närästyksestä ajoittain. Noin 10% väestöstä kamppailee närästysoireita vastaan viikottain.

Oletko sinä yksi heistä?
Siinä tapauksessa olet varmasti kysynyt itseltäsi: Mikä auttaa närästykseen?

Nämä vinkit voivat helpottaa närästystä ja auttavat sinua voimaan paremmin.

Omenaviinietikka

Omenaviinietikka on todella tehokas apu närästyksen hoitoon.

Toisin kuin yleisesti luullaan, närästys johtuu monesti siitä että vatsa on liian emäksinen.

Omenaviinietikan avulla voit korjata tilanteen.

Ota iso lasillinen vettä ja sekoita siihen ruokalusikallinen orgaanista omenasta tehtyä etikkaa.

Inkivääri ja kamomilla

Inkivääri on tehokas apu kun närästää, erityisesti jos sen aiheuttaa helicobakteeri.

Leikkaa kaksi tai kolme viipaletta inkivääriä ja laita se kuumaan veteen. Annan hautua puolisen tuntia. Juo noin 20 minuuttia ennen ruokailua.

Ennen nukkumaanmenoa ota kupillinen kamomilla teetä.

D vitamiini

Suomeesa yksi ongelma on vähäinen D vitamiini. Aurinkoa ei välillä näy riittävästi ja joskus vaikka olisikin aurinkio niin emme aina hyödynnä sitä.

Riittävä D vitamiinin saanti on auttanut monia taistelemaan närästystä vastaan.

Ruokasooda

Ruokasooda on tehokas apu joka helpottaa välittömästi.

Katso tarkemmat ohjeet alla olevasta artikkelista:
Ruokasooda: Tehokas kotikonsti närästykselle