Kynsisienen kotihoito on syytä aloittaa heti kun kynsisienen ensimmäiset oireet ilmaantuvat. Näin kotona tehty hoito auttaa tehokkaammin ja sienen etenemistä voidaan hidastaa tai pysäyttää kokonaan.
Kotihoidossa on oltava pitkäjänteinen ja huolellinen. Parhaimmillaankin tuloksien saamiseksi, hoitoa on jatkettava tauotta vähintään kolmen kuukauden ajan. Joskus hoito jatkuu jopa puoli vuotta, jotta saadaan pysyviä tuloksia aikaiseksi.
Voit valita joko perinteisiä lääkehoitoja tai sitten luonnonmukaisia hoitomuotoja.
Hoito lääkkeillä
Perinteinen lääkehoito on usein helpoin vaihtoehto, koska lääkeaine on valmiina tuubissa, pullossa tai tablettina. Näidenkin lääkeaineiden käytössä on oltava huolellinen ja säntillinen. Koska kynsisienen hoito vaatii aikaa ja säännönmukaisuutta, on muistettava ottaa tarvittava lääke lääkärin ohjeen mukaisesti. Monesti perinteinen lääkehoito on myös kallein hoitomuodoista.
Monet kuitenkin haluavat hoitaa kynsisienen luonnonmukaisilla kotihoidoilla. Näiden etuna on se, että niistä ei yleensä aiheudu sellaisia sivuvaikutuksia kuin esimerkiksi suun kautta otettavilla lääkkeillä.
Luonnonmukainen hoito
Kynsisienen hoidossa voidaan käyttää myös luonnollisia hoitokeinoja. Hyötynä on se, että niissä ei ole lääkkeiden sivuvaikutuksia.
Hoito voidaan tehdä esimerkiksi vetyperoksidilla tai teepuuöljyllä.
Lue lisää täältä >>.